...jatkoa...

Toreilla myytiin myös mitä kummallisimpia asioita. Esimerkiksi Moskovassa oli suosittu "lintutori", missä myytiin lemmikkieläimiä.

Raskaaseen teollisuuteen panostaneessa Neuvostoliitossa kevyen ja elintarviketeollisuuden tuotteet, kulutustavarat olivat jatkuvasti pullonkaulana. Neuvostoihmiset yksinkertaisesti väsyivät jonottamaan päivittäisiä käyttötavaroitaan. Ideologinen työ ei voinut korvata jonottamisen ankeutta ihmismielissä. Pullonkaulat tulivat väkisinkin mieleen ja vodka korvasi ankeuden. Neuvostoihmiset menettivät uskonsa "maanpäälliseen taivaaseen", jonka Lenin ja bolshevikit olivat vuosikymmeniä sitten luvanneet sosialismin luvatulle kansalle. Brezhnevin ajan "pysähtyneisyyteen" liittyi tietty oblomovilainen kiireetön oleilun mahdollisuus, tulevaisuuden rauhallinen optimismi, mikä ei sinänsä nyt tunnu ollenkaan ikävältä. Suomessa hoidetaan hyvin asialliset asiat, Venäjällä taas viihdytään ja nautitaan elämän antimista, vaikka vähän laihemmistakin.

Ulkomaalaisten oloa neuvostoliittolaisissa suurkaupungeissa helpottivat berjozka-kaupat, joista saattoi ostaa ulkomaalaisella valuutalla neuvostokaupoista puuttuneita tuotteita, mutta vain valuutalla. Andrei Saharov meni neuvostokauden loppupuolella berjozkaan ja antoi maksuvälineeksi kassalla ruplia, koska niissä luki että ne kelpaavat maksuvälineeksi kaikkialla Neuvostoliitossa. Hän oli perustuslain mukaan oikeassa. Neuvostovalta karkotti hänet Gorkin kaupunkiin Moskovasta.

Pyykinpesujauheesta oli Neuvostoliitossa jatkuva pula. Sama koski vessapaperia. Yleensä tuohon tarkoitukseen käytettiin Pravdaa ja Izvestijaa. Yleensäkin kaikki kotitalouteen ja naisten elinpiiriin liittyvät tuotteet, tavarat ja koneet olivat jälkeenjääneitä. Pesukoneet, jääkaapit, pakastimet, keittiökalusteet - puhumattakaan mikroaaltouuneista tai kodin elektroniikasta olivat valovuosien päässä läntisestä vastaavasta. Neuvostoliittolaisesta perheenemännästä tuli tätä kautta vankkumaton neuvostosysteemin arvostelija. Neuvostosysteemi kaatui paljolti kulutustavaratuotannon puutteeseen ja kömpelyyteen - satsattiin sotatarvike- ja raskaaseen teollisuuteen.

Shampoo oli Neuvostoliitossa ylellisyystavara, jota ei maaseutukaupoissa tunnettu, puhumattakaan hiustenhoitoaineesta. Kaupunkien paremmista myymälöistä, esimerkiksi puoluehotellien kioskeista sai "Consul"-hiusvettä. Puoluehotellien ala-auloissa oli myös erityisiä kengänkiillotuskoneita. Siksi miljoonien neuvostoliittolaisten puoluevirkalijoiden kengät kiilsivät aina moitteettomasti, vaikka tukka olikin rasvainen ja myös kiiltävä. Kravatit olivat myös aina ojennuksessa.

Veturi oli Neuvostoliitossa vallankumouksen etenemistä kuvastava, myös leikkikaluna. Lenin oli neuvostolegendoissa maailman kuuluisin veturinlämmittäjä, kun hän tällä tavoin oli salaa paennut 1917 Suomeen ja sieltä takaisin Venäjälle johtamaan vallankumousta.

Neuvostoliitossa tehtiin hienoja ja värikkäitä postimerkkejä. Usein kuvattiin taidejäljennöksiä postimerkeissä. Neuvostoliittolaiset tunsivat näin maailman taiteen merkkiteokset. Lenin, Marx ja kumppanit olivat myös suosittuja postimerkkihahmoja.

Neuvostoliiton autoteollisuus keskittyi aluksi raskaiden kuljetusvälineiden ja joukkoliikenteen suosimiseen. Henkilöautot olivat vielä 60-luvullakin harvinaisempia. Raskaat kuorma-autot, traktorit ja tankit olivat syrjäyttäneet niiden tuotannon. Stalin oli todennut vuonna 1933: "Meillä ei ollut autoteollisuutta. Meillä on se nyt." Samalla hän painotti: "Elämästä on tullut helpompaa. Elämä on tullut hauskemmaksi". Auto oli Moskovassa keisari ja jalankulkija "maan matonen".

Paljon tuotettiin myös järeitä sivuvaunullisia Ural-moottoripyöriä, jotka olivat yleisimpiä kulkuneuvoja maaseudulla. Sodan jälkeen alettiin valmistaa ZIS-110 luxus-henkilöautoja sekä 50-luvulla Zim- ja Tshaika- luxusautoja. Vähinerin alettiin tuottaa myös jokamiehen henkilöautoja. Ensimmäinen oli Pobeda (=voitto). Stalin kierteli prototyypin ympärillä, poltti piippuaan ja tokaisi: - Ei tämä kyllä mikään voitto ole, mutta menköön tuotantoon.

Volgat olivat etupäässä taxeja. Taxin saanti Moskovassa ja Pietarissa oli todellista onnenkauppaa ja suostuiko kuski kuljettamaan haluttuun osoitteeseen vielä lisäongelma. Moskvitshit ja Ladat olivat ensimmäisiä todellisia neuvostokansanautoja. Myös suomalaiset aloittivat perheautoilun pobedoilla, mosseilla ja ladoilla.

Homo sovieticus

Luotiin neuvostodesign, neuvostomuoti, neuvostoihminen, homo sovieticus, joka söi joka kesä arbuuseja ja hunajamelooneja (dynja), joita tuotiin Volgaa myöten jokilautoilla Keski-Venäjälle. Arbuusien myynti suoraan kaduilta oli taianomaista, kun neuvosto-ostajat koputtelivat arbuusien kuorta päätelläkseen äänensoinnista ostettavan arbuusin kypsyysastetta. Arbuusit ja hunajamelonit korvasivat Neuvostoliitossa banaanien ja appelsiinien puuttumisen. Gruusiasta (Georgia) saatiin tosin myös mandariineja neuvostomarkkinoille.

Neuvostonainen pyrki olemaan tarkka ulkoisesta viehätysvoimastaan, vaikka joutuikin töiden jälkeen useimmiten jonottamaan tuntikausia ateria-ainesten hankkimista. Se tietysti koetteli myös neuvostonaisten ideologista lujuutta.

Lapset olivat Neuvostoliitossa etuoikeutettu luokka. Lasten leikkikalut olivat erilaisia kuin lännessä. Erilaisuudessaan ne viehättivät lännen lapsia; olivat suorastaan houkuttelevia. Neuvostokaupungeissa oli erityisiä "Lasten maailma"-tavarataloja. Leikkikalut tehtiin etupäässä puusta ja pellistä. Sotalelut ja leikkiaseet olivat yleisiä. Kun muovi astui neuvostoliittolaisiin leluihin, alkoi pehmolelujen kulta-aika. Useimmiten pehmolelu päästi vinkaisun kun sitä painoi. Lännessä pelättiin, että neuvostoliittolaiset vauvojen pehmolelut erittäisivät hitaasti salakavalasti tappavaa myrkkyä.

jatkuu tästä...