...jatkoa...

Punatähti oli pikku neuvostopioneerille yhtä tuttu kuin suklaalevy. Punatähti koristi koulupuvun rintamusta ja antoi arvokkaan olotilan. Neuvostokoululaisella oli eheä maailmankatsomus, päämäärät ja selkeä vihollinen. Neuvostoliittolaisilla koululaisilla oli koulupuvut – univormut, mikä demokratisoi lasten pukeutumisen. Muotivaatteilla ei päässyt koulunpihalla kerskailemaan. Puiset viivoittimet, kosmoskynät…Amerikkalainen Armand Hammer perusti 20-luvulla Neuvosto-Venäjälle lyijykynätehtaan. Kun hän vieraili tehtaassa 70-luvulla, se oli täsmälleen entisensä. Helmitaulu oli jokaisen koululuokan välineenä; kuten myös kauppojen myyjien laskuvälineenä. Neuvostoliittolaiset suorastaan rakastivat helmitaulujaan. Vaikka kauppoihin alkoikin tulla elektronisia kassakoneita, neuvostomyyjät eivät hevillä suostuneet luopumaan rakkaista helmitauluistaan.

Kirja- ja paperikaupan hyllykössä kosmonautti Juri Gagarinin valokuva kiinnitti huomiota ja nostatti vieressä olevista aapisista kiinnostuneiden neuvostolasten patrioottista mielialaa. Aapiskirjojen lukutekstit olivat opettavaisia: ”G – Gagarin lensi avaruuteen ensimmäisenä.” Toinen kirjakauppojen myyntihyllyjen suosikkihahmo Neuvostoliitossa oli runoilija Sergei Jesenin, joka neuvostorunoilijalle oikeaoppisesti teki itsemurhan ja jäi myyttinä elämään. Hänen kasvonsa koristivat mitaleita, julisteita, rintamerkkejä, postimerkkejä. Jesenin oli nuorten neuvostotyttöjen lempirunoilija – pop-idoli.

Nuorisokulttuuri tunkeutui Neuvostoliittoonkin 60-70-luvuilla. Vinyyliäänilevyt olivat Neuvostoliitossa halpoja ja niiden painokset suuria. Neuvostonuorilla oli omat pop-tähtensä: Edita Pieha, Muslim Magomajev, Josif Kobzon, Alla Pugatshova… 60-70-luvuilla levisivät nauhoituksina myös protestilaulajien laulut: Bulat Okudzhava, Vladimir Vysotski. Aiemmin oltiin levitetty äänilevyinä Leninin puheita. Levysoittimet olivat usein latvialaistekoa. Latvia, Liettua ja Viro olivat neuvostonuorison ikkunoita länteen. Ensimmäinen varsinainen länsimaa neukuille oli Suomi: niin läheinen mutta silti läntinen. Virolaiset pop-tähdet olivat suosittuja ympäri Neuvostoliittoa: Georg Ots, Jaak Jola, Apelsin-yhtye. Georg Ots oli myös Suomessa erittäin suosittu.

Neuvostokeittiö

Neuvostokeittiössä ei puhuttu pelkästään politiikkaa ja haukuttu maan johtajia, vaan valmistettiin myös ruokaa joka erosi suomalaisesta eikä suinkaan tappiokseen.

Smetana on maitotuote, jota neuvostoliittolainen käytti päivittäin. Se on vuolukermaa, joka ajan myötä kerääntyi erityisesti neuvostonaisten vyötärölle ja vartaloon. Smetanaa käytettiin ruuanlaitossa ja sitä lisättiin mm. borshtsh-keittoon ruokailun yhteydessä. Borshtsh on punajuurikeitto. Toinen hyvä neuvostokeitto oli kaalikeitto – shtshi. Myös suolakurkkukeitto seljanka on erinomaista. Neuvostosuolakurkkujen veroisia eivät muut osaa tehdä. Ruisleivän ja vodkan kanssa ne ovat lyömätön yhdistelmä. Tietysti samalla voi ottaa vähän kaviaaria. Neuvostoliitossa smetanaa myytiin lasipulloissa. Siellä oli myös lukuisia muita erinomaisia hapanmaitotuotteita: rjazhenka, kefiiri, asidofiluspiimä. Idempänä esimerkiksi Tatarstanissa juotiin yleisesti tammanmaitoa eli kumissia. Siinä oli myös alkoholiprosentteja käymisen tuloksena. Muuten neuvostoliittolaiset joivat teetä. Kahvi oli harvinaista ja usein sikurilla höystettyä. Stalin piti viineistä, joten olutteollisuus oli rappeutunut ajan myötä.

Neuvostoliitossa syötiin puuroa eniten maailmassa: kaurapuuroa (Herkules), hirssipuuroa, riisipuuroa, helmiryynipuuroa (perlovaja kasha), maissipuuroa, ohrapuuroa, ruispuuroa, mannapuuroa, tattaripuuroa...

Venäläinen suklaa oli tummaa ja voimakkaan makuista. Pjotr Iljitsh Tshaikovski oli venäläisistä säveltäjistä suosituin Neuvostoliitossa. Tshaikovskin kunniaksi perustettiin useita museoita ja konserttisaleja. Ei ollut ihme vaikka hänen kuvansa oli suklaalevypaperissa. Toinen ikoni - runoilija Pushkin oli ikuistettu myös suklaalevyn paperiin.

Neuvostopakkaukset erosivat läntisistä väritykseltään. Pakkausten ei tarvinnut olla erityisen myyviä. Tuotteet menivät kaupaksi joka tapauksessa. Erityisiä tuotemerkkejä oli vähän. Laatutuotteet saivat erityisen laatumerkinnän.

Coca-cola-pulloa ei Neuvostoliitossa tunnettu. Vasta Moskovan olympialaisten aikoihin 1980 Brezhnev korkkasi ensimmäisen pepsi-pullon Neuvostoliitossa. Neukuilla oli kyllä oma erinomainen cola-juoma "Baikal". Kotikalja (”kvasikalja”) oli myös erinomaista. Sitä myytiin kesäkuumalla tankkiautojen peräkärryistä kadunkulmissa.

Tiivistemaitopurkkeja oli röykkiöittäin jokaisessa neuvostoliittolaisessa ruokakaupassa. Se on makeata maitomönjää, josta purkkia kiehuvassa vedessä keittämällä sai kinuskia. Saksalaisilla sotilailla oli sodan aikana Neuvostoliittoon hyökätessään muonavarustuksessaan tällaisia maitopurkkeja, mutta Neuvostoliitossa ne jäivät elämään myös siviilielämää.

Neuvostoliittolaiset suolatikut ("oljet") eivät olleet suolaisia vaan makeita. Suomalaiset myivät Neuvostoliittoon maidon pakkauslinjoja: 80-luvulla Neuvostoliitossa myytiin maitotuotteita jo muovipusseissa ja purkeissa lasipullojen ohella. Erityisen haavoittuvia olivat kolmikulmaiset maitotetrat eli kaikkien neuvostoliittolaisten maitokauppojen lattialla oli maitolätäköitä.

Läntiset tuotteet olivat Neuvostoliitossa harvinaisia. Tunnetuin oli suomalainen "Viola"-sulatejuusto.

Hitaasti tappavaa myrkkyä olivat neuvostopapirossit - "ruumisarkun naulat". Prima, Astra, Belomorkanal, Laika, Herzegovina - neuvostotupakoita polttivat tatuoidut tosimiehet. Belomorkanal-viidennen luokan papirossi sai nimensäkin Stalinin vankityövoimalla rakennuttamasta Itämeren - Vienanmeren kanavasta. ("Valkoisen meren kanava").

jatkuu tästä...