Juhla on onnellisesti ohi - kiitokset kaikille!



Juhlaan osallistui 94 ihmistä (kuvassa tarkastetaan osallistujalistaa): kahdeksassa Neuvostoliiton ja Venäjän kaupungissa 1950-luvulta 2010-luvulle opiskelleita ja muutamia vieraita. Juhlassa tavattiin vanhoja ja uusia ystäviä, vietettiin aikaa yhdessä, muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevaa. Ilmoittautumisen yhteydessä tehtyyn kyselyyn vastasi sähköpostitse 64 osallistujaa, vastauksista saatiin aineistoa ja yhteystietoja tulevia tutkimuksia varten, kiitokset. Tiedot välitetään HY:n SVS-osastolle jatkotoimia varten. Veneoyn puheenjohtaja Laura toivotti vieraat tervetulleiksi ja varapuheenjohtaja Aimo puhui Leninistä ja Suomen itsenäistymisestä. Dmitri Anatoljevitsh Jashenko toi tervehdyksen Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksesta. Kristiina Kalleinen ja Liisa Byckling Helsingin yliopiston osastosta kertoivat omista tutkimusaiheistaan. Juhlan vanhin vieras Raija-Liisa Mäkelä puhui opiskelustaan 1950-luvun Petroskoin yliopistossa. Veikko Parviainen hoiti musiikkipuolta, Raimo O. Niemi ja Leena Kilpeläinen näyttivät dioja opiskeluajoiltaan 1970-luvun Moskovassa. Arpajaisvoittoja oli runsaasti ja arvat tekivät kauppansa, kiitokset kaikille osallisille. Arpajaistuloilla juotiin juhlassa tervetulomalja jo heti alkuun. Ohjelman juontajat Jukka Kim ja Anna-Maija Jokela kokosivat ja johtivat illan talkoovoimin tuotetun ohjelman. Tornituvan ruoat ja juomat olivat hyviä, kiitokset tuvan väelle. Lisää juhlakuvia löytyy Google-levyltä, niitä ovat ottaneet: Pentti Vikki, Su Ran Kim ja Anna-Maija Jokela.



Tervetuloa Helsinkiin Entisten Opiskelijoiden Satavuotisjuhlaan!



Venäjällä ja Neuvostoliitossa opiskelleiden yhdistyksen (VeNeOY) ja Suomi-Venäjä-seuran Helsingin yliopiston osasto järjestävät Lokakuun vallankumouksen ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tapaamisen Helsingissä ravintola Tornituvassa 4. marraskuuta 2017 kello 16 alkaen. Hyvää ruokaa, yhdessäoloa, lauluja, runoja, puheita, kuvia ja elokuvia, vapaa sana ja maljapuheita maljojen kera tai ilman.

Helsingin Yliopiston SVS-osasto järjestää ennen tapaamista kello 13.30 alkaen kävelyretken Lokakuun ja Suomen itsenäistymisen paikoille Senaatintorin ympäristössä. Kokoontuminen Aleksanterin patsaalla. Retkeläiset suunnistavat juhlapaikalle kierroksen jälkeen.

Vieraspaikkakuntalaiset osallistujat ovat tervetulleita majoittumaan helsinkiläisten kotona. Ilmoittakaa majoitustarpeesta ilmoittautuessanne, katsotaan mitä voidaan tehdä.

Tervetuloa valmistelemaan tapaamista ja sen ohjelmaa! Ehdotukset, esitykset, puheenvuorot, ohjelmannumerot ovat tervetulleita ja arvokkaita.

Ruokamaksu 15 euroa, VeNeOy:n vuoden 2017 jäsenmaksun maksaneet ilmaiseksi. Jäsen- tai ruokamaksun 15 euroa voi maksaa yhdistyksen pankkitilille FI39 8000 1470 9634 49. Ilmoittautumiset 25.10.2010 mennessä sähköpostitse Lauralle LR_2013 (at) aitta.net. Ilmoittautuminen tarvitaan Tornituvan ruokatarjoilun takia.

Järjestäjät:

Venäjällä ja Neuvostoliitossa opiskelleiden yhdistys

Suomi-Venäjä-seuran Helsingin yliopiston osasto









Päivitetty 12.9.2017/LR
Kuva Helsingin Vartiosaaresta Vuosaaren sillalle: Laura Rontu, 2017