Muistiinpanoja Arkangelin matkalta 7.7.2016-20.7.2016

Johdannoksi

Tutustuin moskovalaiseen ystävääni Iraan kesällä 1979 MGU:n humanistisen tiedekunnan uudessa rakennuksessa Lenin-vuorilla. Rakennusprikaatimme maalasi korpuksen sisäseiniä. Prikaatiin kuului Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja MGU:n kemian tiedekunnan opiskelijoita. Töitä teimme moskovalaisen maalariprikaatin kanssa yhdessä, ammattilaisten ohjauksessa. Kohta neljäkymmentä vuotta sen jälkeen olemme pitäneet Iran ja Iran perheen kanssa yhteyttä: kun olin MGU:ssa jatko-opiskelijana 1981-1983, kun lapseni vietti MGU:ssa lyhyen vaihto-oppilaskauden vuonna 2014 ja välivuosina kun olemme eläneet kumpikin tahoillamme Helsingissä ja Moskovassa, Tänä kesänä seikkailimme Arkangelin alueella, josta Iran äiti on kotoisin ja jossa Iran isä oli vankina Stalinin vainojen aikaan toisen maailmansodan alusta vuoteen 1953.

Arkangelin alue on pinta-alaltaan valtava, lähes kahden Suomen kokoinen. Karttaan on merkitty kahden viikon retkemme reitti. Matka alkoi Vienan Kemistä, jatkui Solovetskin saarille ja sieltä Arkangelin kaupunkiin, M8-valtatietä Shenkurskiin, ja lopulta Kotlasiin. Matkaa tehtiin junalla, laivalla, lentokoneella ja sukulaisten autoilla. Kilometrejä kertyi yhteensä kolmisentuhatta. Nähtiin historiaa, nykypäivää, luontoa ja tavattiin Iran sukulaisia. Itselleni tämä oli ensimmäinen retki Venäjän pohjolaan.

Solovetskiin

Solovetskin saarille lähdettiin Karjalan tasavallan Vienan Kemin kaupungista. Jo ollaan Vienanmeren rannalla - merivesi on kirkasta mutta vähäsuolaista kun Vienan Kemijoki puskee lahteen suolatonta jokivettä. Vuorovesi täällä jo näkyy, vedenkorkeus vaihtelee puolisen metriä päivässä.

166 turistia tuppautui Vasili Kosjakov-laivaan - kahdessa tunnissa Solovetskin saaristoon, ohi silokalliosaarten, avomerelle kunnes Sekirnajan majakkakirkon torni tuli näkyviin pääsaaren mäellä. Solovetskin linnoitus ja luostari on rakennettu saariston kivenjärkäleistä. Luostarin seinät olivat kesällä 2016 enimmäkseen oranssin jäkälän peitossa, mutta yli-innokkaassa restauroinnissa niitä oltiin jo hävittämässä. Vuodesta 1923 vuoteen 1939 koko Solovetskin saaristo oli yhtä suurta poliittisten ja rikosvankien vankileiriä. Leirin kauheasta historiasta kertoo museon erikoisnäyttely.

Kesällä beluga, maitovalas, tulee Solovetskin lahdille synnyttämään poikasensa. Niitä voi olla siellä kymmeniä, toista sataa. Minä näin vain yhden, puolivahingossa matkalla Jänissaarelle. Jänissaarilla on jatulintarhoja, salaperäisiä muinaisia labyrinttejä. Maasto saarella on pseudotundraa - variksenmarjaa, jäkälää, tunturikoivua - kovin toisenlaista kuin rehevällä pääsaarella, jossa munkkien aikanaan perustamassa, nykyisessä kasvitieteellisessä puutarhassa kasvaa hyvinkin eteläisiä lajeja.

Arkangelin kaupunkiin

Solovetskin pääsaaren lentoasemalta lennettiin Arkangelin kaupunkiin. Pikkukoneen lentäjä ja perämies veivät viitisentoista matkustajaa tunnissa perille halki pilvien ja vesisateen. Heti illalla päästiin Iran pikkuserkun Oljan, rakennusyrittäjän, syntymäpäiville, jossa syötiin tyttären tekemää kakkua. Seuraava päivä kuljettiin kaupungilla keräämässä vaikutelmia. Pitkän pitkällä rantabulevardilla nähtiin monta veistosta ja muistomerkkiä, hylkeellekin.

Vienanjoki, Severnaja Dvina, halkaisee Arkangelin alueen luoteesta kaakkoon ja laskee Vienanmereen Severodvinskin kaupungissa. Täällä rakennetaan ja korjataan sukellusveneitä, myös ydinvoimalla kulkevia. Teollisuus- ja satamakaupunkiin rakennetaan uusia asuintaloja. Joku rohkea paikallinen uskalsi uida meressä kaupungin uimarannalla auringonlaskun aikaan.

Malye Korelyn museo on kuin suuri Seurasaari, esittelee puuarkkitehtuuria Arkangelin eri kolkilta. Hevonen kannattelee lautakaton puukourua, joka vie sadeveden katolta maahan. Arkangelin kaupunki ja koko alue on nykyisinkin täynnä kaksikerroksisia hirsitaloja. Illalla päästiin saunaan pikkuserkun veljen datshalle - hyvät löylyt, tammenlehtivasta, vähän suomalaista saunaa laakeampi löylyhuone mutta muuten tutun oloista.

Shenkurskiin

Arkangelista ajettiin pikkuserkun Skodalla neljäsataa kilometriä lounaaseen Moskovaan vievää M8-valtatietä pitkin, Vienanjokea seuraillen. Holmogory oli menneinä aikoina Arkangelin kaupunkia suurempi keskus. Matigoryn kirkko on toiminut kirkkona 1600-luvun lopulta alkaen, myös neuvostoaikaan. Tässä on restauroija työssään.

Novgorodin kauppiaat perustivat Shenkurskin ja muita Arkangelin eteläosan ja Vologdan kaupunkeja, jotka ovat siis vanhempia kuin Moskova. Aikanaan näillä seuduilla vaelteli suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvia kansoja. Niiltä ajoilta lienevät peräisin jokien nimet, sellaiset kuin Vaga, Sherenga, Pinega, Uftjuga, Vajenga, Vytshegda jotka eivät kuulosta yhtään venäjänkielisiltä.

Galja-täti, opettaja, asuu Shenkurskissa omassa talossaan, mutta syntyi kolmekymmentäluvun puolivälissä Sherenga-joen takaisessa kylässä. Joella oli mylly, tässä kävivät lapset uimassa. Nyt yhdeksästä kylästä on asuttuna vain keskuskylä, sekin heikosti: on saha, kauppa, posti, klubitalo, vierastalo, joita paikalliset kyläaktivistit pitävät yllä. Uskomaton museo, kangaspuut ja kaikkea muuta on koottu klubitalolle. Valtatieltä Vaga-joen yli tultiin rautaveneellä. Arkangelin alue on täynnä jokia joiden yli pitäisi päästä veneellä, lossilla, pitkin ponttoonisiltoja. Tieyhteydet syrjäkylille ovat kehnot. Jokiliikenne oli tärkeää neuvostoaikaan, nykyisin isojakaan jokia ei enää suuremmin ruopata. Tässä Vaga-joen hiekkasärkkiä Shenkurskissa.

Elena Setkina opettaa lapsille kädentaitoja Shenkurskin erityiskoulussa. Hänen kotonaan kaapit ovat täynnä aarteita: itse ja lasten kanssa tehtyjä perinteisiä nukkeja, kansallispukuja, koruja ... - varsinainen "master na vse ruki".

Kotlasiin

Kotlasin sankarit patsaana: rautatieläinen ja merimies. Kotlasin nimi tarkoittaa venäjänkielisen Wikipedian pohdiskelun mukaan suurinpiirtein "Ketolaa". Nyky-Kotlas vaikuttaa neuvostohenkiseltä mutta kehittyvältä keskukselta. Kotiseutumuseossa kerrotaan paleontologi Amalitskin sensaatiomaisista 1900-luvun vaihteen löydöistä Vienajoen töyräiltä: dvinosauruksista, kotlassiasta ja muista otuksista, jotka hallitsivat näitä seutuja 250 miljoonaa vuotta sitten. Pääosa Amalitskin kokoelmaa on nähtävänä Moskovan paleontologian museon Vienanjoen galleriassa.

Velikij Ustjug sijaitsee Vologdan puolella. Kaupunki kehittyy matkailukohteena, koska on julistautunut Pakkasukon kotipaikaksi. Hopeatehtaan (Severnyi Tshern) salongissa myydään modernin perinteisiä hopeoita, matkamuistokaupoissa taidokkaita tuohitöitä ja pellavaa. Kirkot ja vanhat maalliset talot edustavat kaupungin omalaatuista arkkitehtuuria.

Stroganovit perustivat suolankeittämön Solvytshegodskin suolajärven rantaan 1500-luvun alussa. Kaupungista tuli tärkeä kauppapaikka, sillä kun oli jokiyhteys aina Arkangelin satamaan Vienanmerelle. Stroganovien rakennuttamassa Blagovetshenskin kirkossa museon ikonit ja muu taide ovat taas aivan omaa tyyliään. 1900-luvun alussa kaupunkiin karkotettiin poliittisia vankeja, mm. Josef Stalin tovereineen asui pari vuotta kauppiaanlesken talossa vuokrahuoneessa, talo on nyt poliittisen karkoituksen museona. Nykyiseen pikkukaupunkiin pääsee lossikyydillä Vytshega-joen yli, lossia vetää tässä vahva moottorivene.